"Ruokapöytämme - juuri sellaisena mitä olimme toivoneet"

Julkaistu 13.02.2020

Nauvo-ruokaryhmä

Talonrakentajat 2019 - @Kotolampi

Jyväskyläiset omakotitalorakentajat kertoivat Stemma-kokemuksestaan uuden ruokaryhmän hankinnassa syksyllä 2019.

- Meillä oli taloprojektin aikana selkeä visio tulevasta ruokapöydästämme. Aluksi jopa pohdimme toteuttavamme suunnitelman itse, mutta päädyimme kuitenkin loppuvuodesta sohvan etsimisen ohella katselemaan myös valmiita ruokailuryhmiä. Useasta paikasta löytyi suunnitelmiamme vastaava, mutta järjestäen niissä oli jotain sellaista mihin emme olleet täysin tyytyväisiä.

- Yhtenä iltana päädyimme visiitille Jyväskylän Stemmaan ja siellä se oli - tuleva ruokapöytämme, juuri sellaisena yksityiskohtineen kuin mitä olimme toivoneet! Sinänsä hassua, sillä edellinen pöytäryhmämme oli myös hankittu kahdeksan vuotta sitten samaisesta liikkeestä ja vieläpä samaiselta myyjältäkin! Edellinen kokonaisuus loi varmuutta siihen, että valintamme uuden ruokapöydän suhteen on järkevä, sillä olimme vieläkin tyytyväisiä edelliseen yksilöön ja luopuminen tapahtui ainoastaan uuden ja muuttuneen sisustuksen vuoksi.

 

Antiikin värinen pöytä ja penkit - yhdistettynä mustiin metallijalkoihin, tuovat ripauksen industrial-henkisyyttä.

 Tunnelmallinen Nauvo-ruokaryhmä on tyylikäs kokonaisuus moderneilla metallijaloilla ja Veeti-pinnatuoleilla.


- Uusi ruokailuryhmämme saapui sovitusti noudettavaksi juuri ennen joulua ja muuton ollessa aluillaan. Tämän hetkisen käyttökokemuksen perusteella voimme todeta tehneemme jälleen oikean valinnan!

Näin kertoi Annika, joka on pitänyt Kotolampi-Instagram-tiliä koko rakentamisen ajalta. Kotolammen Instagram-profiilissa pääset kokonaisuudessaan tutustumaan rakennusprojektiin, sekä uuden kodin sisustamiseen.

Jaa artikkeli Facebook

Stemma palvelee!

Asiakaspalvelu

042 489 6606
Ark. 8.30-16.30

verkkokauppa­@stemma.fi

Toimituskulut

Kotiinkuljetus / Nouto
69€ / 0€

Stemma-myymälöitä

35

paikkakunnalla

Suomessa

Maksutavat

2020 © Stemma Oy | Design Fulmore Oy | Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage, Teknologia © online.fi | Sivukartta | Extranet