Avaa valikko
Kangasverhoillut huonekalut

Kangasverhoillut huonekalut

Oikeanlaisen verhoilukankaan valinta on kaiken A ja O. Uutta huonekalua ostettaessa kannattaa keskustella myyjän kanssa kalusteen käyttötarkoituksesta sekä siitä onko perheessä lapsia tai kotieläimiä ja tuleeko huonekalu jokapäiväiseen käyttöön. Kankaan ulkonäön lisäksi kestävyys, käytännöllisyys ja helppohoitoisuus kannattaa huomioida ostotilanteessa. Kysy Stemma myyjiltämme apua valinnassa, koska kankaan rakenne ja koostumus vaikuttavat hankauksenkestoon ja lian hylkimiseen.


Verhoiltu huonekalu ei saa altistua suoralle auringonvalolle. Haalistumiselle kaikista alttiimpia värejä ovat punainen, tumman sininen sekä tumman ruskea. Vaaleissa kankaissa likaantuminen näkyy herkemmin. Verhoilukangas voi myös värjäytyä vaatteista. Esimerkiksi uudet farkut voivat päästää väriä huonekalun verhoilukankaaseen.


Kangasverhoiltu huonekalu altistuu monesti huonepölylle. Huokoiset kankaat ja verhoilujen saumat keräävät helposti pölyä huoneilmasta. Huonekalu tulee imuroida imurin tekstiilisuulakkeella säännöllisesti, jotta pöly ei pääse imeytymään kankaan rakenteeseen.


Jos kangas likaantuu, se tulee puhdistaa mahdollisimman pian kankaan hoito-ohjeiden mukaisesti. Jos kangas kastuu tai siihen tulee tahra, kuivaa se mahdollisimman nopeasti. Märkä kohta saattaa aiheuttaa tahroja ja painaumajälkiä. Tuore tahra lähtee yleensä helposti pelkällä kostealla liinalla. Puhdistamisessa kannattaa välttää voimakkaita ja valkaisevia aineita.


Kankaasta riippuen vaihtoehtoja ovat kemiallinen pesu, erityisesti kankaille tarkoitetut puhdistusaineet sekä vesipesu. On hyvä muistaa, että vaikka luonnonkuituinen kangas olisi esikutistettu, saattaa esim. puuvillainen verhoilukangas kutistua pesussa.


Tekstiiliverhoiltujen huonekalujen pesussa on tärkeää valita käsiteltävälle materiaalille sopivat puhdistus- ja tahranpoistoaineet. Pesuainetta kannattaa kokeilla huonekalun verhoilun alapintaan tai muuhun piilossa olevaan kohtaan ennen varsinaista pesua, jotta voit varmistua kankaan värinkestävyyden. Noudatathan aina valmistajan pesuohjeita kangasverhoilua puhdistaessa.


Kangassohvat ja kangasverhoillut lepotuolit kannattaa aika ajoin suojata tähän tarkoitukseen myytävillä suoja-aineilla. Suojaus pidentää merkittävästi kankaan käyttöikää, vähentää nyppyyntymistä ja helpottaa puhdistamista.


Kangasverhoiltujen huonekalujen sähköisyyden- ja hajunpoistoon on saatavilla tehokkaita ja hellävaraisia pintakäsittelyaineita.


Katso tästä kangasverhoiltujen huonekalujen hoito-ohjevideo.

Tutustu Softcare tekstiilien hoitopakkaukseen.