Soili ja Matti: "Parasta palvelua, mitä kaupungista löytyy!"

Julkaistu 05.10.2016
Asiakaskokemus - Stemmassa on kaupungin paras palvelu.

Soili Puranen ja Matti Träskelin hankkivat tammikuussa 2016 uuden kerrostaloasunnon Oulun Alppilasta. Pariskunta kiersi huonekaluliikkeitä ja etsi sopivaa kumppania asuntonsa kalustamiseen. Kumppaniksi valikoitui hyvän palvelun ja laajan valikoiman ansiosta Stemma.

Soili Puranen on tehnyt elämäntyönsä kaupan alalla ja toiminut pitkään yrittäjänä. Työelämästä hiljattain sivuun siirtynyt Soili arvostaa edelleen samoja asioita, joita itsekin kauppiaana pyrki vaalimaan.

- Kierrettiin muutamissa Oulun kaupoissa ja huomattiin yhtäkkiä, että Stemmaan mentiin aina uudestaan. Siellä oli niin hyvä palvelu ja ilmapiiri, aivan kuten omassakin kaupassa piti aina olla.

- Saatoin Stemmassa joskus lipsauttaakin, että täällä on niin mukava ilmapiiri, että voisin tulla teille töihin, Soili nauraa.

“Suosittiin kotimaisia huonekaluja”

Soili ja Matti hankkivat suurimman osan kalusteista uuteen asuntoonsa Stemmasta. Ruokaryhmä, tv-taso, terassikalusteet, matot ja sohva tulivat kaikki Stemmasta.

- Meillä oli jonkinlainen mielikuva siitä, mitä halutaan. Sohvan piti olla pehmeä, kestävällä kankaalla varustettu kotimainen sohva. Katsottiin sellainen sohva, joka ei ole vuoden päästä nukkainen.

- Ostettiin huonekalut sellaisella periaatteella, että niitä ei vaihdeta muutaman vuoden päästä, vaan saavat olla tässä nyt pitkään. Nämä joutuvat välillä kovillekin, kun lastenlapset käyvät kylässä, Soili sanoo iloisena.

“Stemmassa oli kaikkein suurin valikoima”

Kalusteiden valinta sujui Stemman laajan valikoiman ansiosta helposti. Valinnassa pariskuntaa avusti Oulun Stemman kauppias Pia Huovinen yhdessä muun henkilökunnan kanssa.

- Nimenomaan kankaiden valinnassa saatiin kovasti apuja Stemmasta. Aina oli joku meitä auttamassa, kun mentiin Stemmaan. Siitä pitää antaa 10 pistettä!

- Stemmassa oli myös kaupungin laajin valikoima. Huonekaluliikkeet ovat pienentyneet, mutta Stemma on säilyttänyt kokonsa ja on todennäköisesti suurin alan liike Oulussa, Soili arvioi. Nopea toimitusaikakin yllätti positiivisesti - olimme varautuneet monen kuukauden odotukseen.

- Mistään muualta ei enää osteta kalusteita kuin Stemmasta, Soilin mies Matti toteaa lopuksi.