Kolmen metrin sohvasta saatiin räätälöityä pieneen olohuoneeseen sopiva ratkaisu
Kotimaisesta divaanisohvasta haaveilleet Essi ja Petja löysivät toiveidensa mukaisen sohvan Stemmasta. Sohvan perusmalli oli lähes kolme metriä leveä, mutta asiantuntevan palvelun ja räätälöintimahdollisuuden ansiosta sohva saatiin mukautettua juuri heidän kotiinsa ja tarpeisiinsa sopivaksi.
Pariskunta valitsi kotimaisesta Honkanen-mallistosta Pielinen kulmadivaanisohvan Velvety 54 kankaalla.
Haaveissa tilava, mukava ja laadukas kotimainen divaanisohva
Petja kertoo heidän aiemman yli 10 vuotta vanhan sohvansa alkaneen olla käyttökelvottomassa kunnossa, joten oli aika panostaa uuteen laadukkaaseen sohvaan.
– Halusimme vanhan sohvan tilalle divaanisohvan, jossa on hyvin tilaa ja mukava oleskella, jotta olohuoneessa olisi oikeasti kiva viettää aikaa, Petja kuvailee.
Pariskunnan valintakriteereinä olivat divaaniosan lisäksi pitkäikäisyys, kotimainen laatu sekä muhkea muoto.
Kriteereihin sopiva sohva löytyi Stemman valikoimasta
Valintaprosessin aikana pariskunta tutki vaihtoehtoja ja teki vertailuja niin verkossa kuin kivijalkamyymälöissä. Petja kertoo heidän harkinneen hankintaa kauan, sillä he halusivat löytää sohvan, joka kestäisi käytössä pitkään ja johon he olisivat tyytyväisiä vielä vuosien päästä.
He löysivät Stemman valikoimasta kriteereitään vastaavia kotimaisia sohvamalleja.
– Vastaamme tuli kotimainen Honkanen-mallisto; huomasimme, että kyseiset sohvat valmistetaan Suomessa ja niissä on runko- sekä joustintakuu 20 vuodelle, joten niiden pitäisi olla kestäviä. Se oli meille merkittävä tekijä valintaa pohtiessamme, Petja kertoo.
Asiantunteva palvelu ja mahdollisuus sohvan räätälöintiin
Pariskunta ajoi Stemman Jyväskylän myymälään katsomaan vaihtoehtoja paikan päälle.
– Saimme myymälässä todella hyvää palvelua! Stemman asiantuntija kertoi meille kattavasti eri vaihtoehdoista ja toi konkreettisesti esille, mitä eroja eri sohvamalleissa on. Hän kertoi yksityiskohtia kangasmateriaalien kestävyydestä ja laadusta, Petja kuvailee.
Pariskunnan silmää miellyttänyt Pielinen kulmadivaanisohva oli lähes kolme metriä leveä, joten se ei olisi mahtunut heidän olohuoneeseensa. Stemman asiantuntija esitteli heille vaihtoehdot sohvan räätälöimiseksi.
– Olimme todella tykästyneet kyseiseen sohvamalliin, joten olimme iloisia kuullessamme, että se saadaan räätälöityä meille sopivaksi. Stemman asiantuntija esitteli meille vaihtoehdot ja näytti, mistä paloista voisimme kasata sohvan; valitsimme itse leveyden, kankaan, värin, divaanin, käsinojat ja jalat, Petja kertoo tyytyväisenä heidän saamaansa palveluun.
Uusi sohva vastasi pariskunnan toiveita
Petja kertoo pariskunnan käyneen kotona pohtimassa asiaa ja tekemässä viimeiset mittailut ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Lopulta he ajoivat takaisin Stemmaan tekemään tilauksen.
– Sekä tilaus että toimitus sujuivat loistavasti: myyjä otti tilauksen vastaan ja lupasi laittaa viestiä, kun sohva on tulossa. Kuljetusta edeltävänä päivänä hän soitti ja laittoi viestiä, jotta saimme sovittua kuljetuksen tarkemman ajankohdan, Petja selittää.
Saapunut sohva vastasi pariskunnan toiveita.
– Sohva on juuri sellainen kuin halusimme. Tärkein kriteerimme oli, että mahdumme molemmat siihen mukavasti ja se todella toteutuu, Petja iloitsee.
– Tilasimme jotain, mitä emme räätälöinnin vuoksi nähneet konkreettisesti sitä ostaessamme; olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen, vaikka tilasimmekin ikään kuin sokkona, hän jatkaa tyytyväisenä.
”Saimme niin asiantuntevaa palvelua, että suosittelen ehdottomasti asioimaan Stemmassa!”
Petja kehuu asiointikokemustaan ja toteaa vierailevansa varmasti toistekin Stemman myymälässä.
– Oman kokemukseni perusteella suosittelen ehdottomasti asioimaan Stemmassa. Saamamme auttava ja asiantunteva palvelu oli suurin syy, ettemme enää vertailleet muiden liikkeiden tarjoamia hintoja samalle sohvalle. Oli ilo tehdä kauppaa Stemman asiantuntijan kanssa – varmasti asioimme toistekin!