divaanivuodesohva
Toimitustietoja ei voitu ladata
Myymäläsaatavuutta ei voitu ladata
Tuotekuvaus
Pohjanmaan kalusteen kotimainen siro Stockholm-sohvamallisto tuo mukanaan ajatonta kauneutta sisustukseen. Tarkka suunnittelu yhdessä laadukkaiden materiaalivalintojen kanssa ovat tehneet tästä Kurikan tehtaan valmistamasta vuodesohvamallista houkuttelevan kokonaisuuden.
Kevytlinjaiseen Stockholm-vuodesohvaan ei voi olla ihastumatta. Vuoteeksi levitettävän divaanisohvan suunnittelun lähtökohtana on ollut tuoda ensiluokkainen istuttavuus myös vuodesohviin. Divaanillisen vuodesohvan selän rakenne onkin tarkkaan suunniteltu mukavuutta ja ergonomiaa unohtamatta. Easy Deluxe -vuodemekanismin ansiosta Stockholm-sohvassa on helppokäyttöinen varavuode. Vuodemekanismin alta löytyy myös säilytyslaatikko vuodevaatteille.
Kaikki vuodesohvan verhoilupinnat ovat kauttaaltaan siististi verhoiltuja ja pehmustettuja. Sohvan irralliset ympäriverhoillut selkätyynyt ovat käännettävissä, istuintyynyt sen sijaan ovat kiinteät. Korkealaatuisessa vuodesohvassa on jämäkkä puurunko, joka säilyttää ryhtinsä vuodesta toiseen - tämän takeeksi testatulle massiivipuurungolle myönnetään 20 vuoden takuu.
Tyylikäs Stockholm-divaanivuodesohva sopii monenlaiseen sisustukseen ja on pitkäikäinen oleskelutilojen sydän varasänkyominaisuudella. Nykyaikaisen sohvan kevyen ilmeen viimeistelevät tammijalat. Monipuolisesta ja valloittavasta Stockholm-tuoteperheestä löydät takuulla puoleensavetävän sohvaratkaisun kodin eri tiloihin!
Tämän Stockholm-vuodedivaanin kokoonpano
2-ist. vuodesohva + RJ divaani (v/o) (KN+CMED+RJ, 244 x 156cm)
Istuinpehmusteet on saatavilla kahdella eri tunteella, soft ja medium.
Räätälöi mieleiseksi Stemma-myymälässä
Pistäydy tutustumassa lähimmässä Stemma-myymälässä ja räätälöi sinulle sopivin Stockholm divaanivuodesohva. Sohvaan on valittavana eri hintaryhmissä lukuisia verhoilukangas- ja nahkavaihtoehtoja, sekä niiden yhdistelmiä. Jalkamallin voit valita erisävyisistä koivu- ja tammipuisista vaihtoehdoista. Sohvaan saat myymälässä valittua myös erilaisia lisäominaisuuksia ja varusteita. Lue lisää maksullisista ominaisuuksista alta Materiaali ja ominaisuudet -kappaleesta.
Pohjanmaan kaluste
Pohjanmaan Kaluste on vuonna 1964 perustettu vahvasti nykyajassa kiinni oleva pohjalainen perheyritys, jonka mallisto ja tuotanto rakentuvat vuosisatoja vanhan käsityötaidon perinteille. Tuotteissa käytetään ainoastaan kestäviä ja korkealaatuisia materiaaleja. Kalusteet ovat hyvin suunniteltuja ja toimivia, aina viimeistä yksityiskohtaa myöten. Pohjanmaan kaluste toimii vastuullisesti, huomioi ympäristöarvot ja pyrkii minimoimaan tuotteiden ekologisen jalanjäljen niiden koko elinkaaren ajalta. Avainlippu-merkitty Stockholm-mallisto valmistetaan Suomessa Kurikan tehtaalla.
Mitat
- leveys 244 cm
- syvyys 102 cm
- divaanin syvyys & syvyys vuodemekanismi levitettynä 124 cm
- korkeus 88 cm
- istuinsyvyys 58 cm
- istuinkorkeus 46 cm
- käsinojan korkeus 63 cm
- vuodekoko
- vuodeosa 143 x 152 cm
- kokonaisvuode 124 x 228 cm
Materiaali ja ominaisuudet
Verhoilu
vaalea Cloud-kangasverhoilu (HR2) EC (Easy Clean finishing), joka on 100 % polyesteriä. Kankaan Martindale-luku 90.000 ja Pilling-luku 4.
Pehmusteet
- istuinpehmusteena HR35100-vaahtomuovi 13 cm, vanu 300g, joustava pohjakangas
- selkänojapehmusteena E23-vaahtomuovi 0,8 cm ja vanutäytteiset tyynyt
- käsinojapehmusteina D55320-vaahtomuovi 3 cm ja vanu 300g
Istuinpehmusteet on saatavilla kahdella eri tunteella, soft ja medium.
Tyynyjen käännettävyys
Sohvassa on kiinteät istuintyynyt. Irralliset selkätyynyt ovat ympäriverhoillut ja käännettävät.
Runko
Massiivipuu, vaneri, kovalevy. Istuinrungossa käytetään perinteisiä loviliitoksia.
Jousitus
Metalliset No-zag jouset, vähintään 4 kpl per istuinpaikka.
Mekanimismi
Easy Deluxe -vuodemekanismi
Jalat
12 cm korkeat öljytyt 126/12 -tammijalat
Käsinojat
laadukkaan rungon viimeistelevät kiertojäykät, sekä tukevat kotelorakenteiset ja pehmustetut
Kokoaminen
Toimitetaan valmiiksi koottuna. Jalat kiinnitettävä paikoilleen.
Maksulliset ominaisuudet
(Saatavana vain Stemma-myymälöistä)
USB-laturi (sis.USB-pistoke ja muuntaja)
Takuu
Yleinen takuu
2 vuotta
Puurunko
20 vuotta
Tarkat takuutiedot
Katso tästä Pohjanmaan kalusteen tuotteiden tarkat takuutiedot.
Tutustu Pohjanmaan kaluste - Tuotemerkkiin
Pohjanmaan Kaluste on perinteinen, mutta vahvasti nykyajassa kiinni oleva perheyritys. Tuotanto rakentuu vuosisatoja vanhan pohjalaisen käsityötaidon perinteille ja käytetyt materiaalit ovat kestäviä ja korkealaatuisia. Tuotteet suunnitellaan aina viimeistä yksityiskohtaa myöden ja ympäristöarvot huomioiden.
Siirry sivulleLATAA STOCKHOLM-SOHVAN ESITE
Verkkokaupan toimitustavat
Hinnat koskevat koko tilausta, eli samaan hintaan kuuluu kyseinen palvelu kaikille ostoskorin tuotteille.
Verkkokaupan toimitustavat
- Kotiinkuljetus ulko-ovelle 69 €
- Kotiinkuljetus sisälle kannettuna 89 €
- Nouto Stemma-myymälästä 0 €
- Pientoimitus sisälle kannettuna 20 €
Kotiinkuljetuksen lisäpalvelut
- Purku kuljetuspakkauksista
- Vanhan tuotteen kierrätys
- Sohvan/sängyn kasaus + jätteet pois
- Saatavana vain Kotiinkuljetus sisälle kannettuna -palveluun.
- Saatavana sohville, nojatuoleille, raheille ja sängyille/patjoille, joille riittää pienkasauspalvelu, eli ei osina toimitettaville tuotteille.
Ajantasaiset hinnat verkkokaupan kassasivulla.




















